Sanoja intohimosta ja uskalluksesta

on

0f864f3f-b71e-4221-b9a4-246a6ab49d3e

Keskiviikkona 10.2. Krunassa vietettiin YriTäN-päivää. Päivä on Taloudellisen Tiedotustoimiston ja Yrittävä Suomi ry:n ideoima uuteen opetussuunnitelmaan sekä yrittäjyyteen ja työelämätaitoihin painottuva pilottiohjelma koululaisille ja opiskelijoille. Tapahtumapäivä rakentuu yhteisöllisestä, tarinallisesta motivointitilaisuudesta, oppilaslähtöisestä työskentelystä sähköisellä toiminta-alustalla ja ennakkoluulottomasta opetussuunnitelmatyöstä. Krunan YriTän-päivään osallistuivat kaikki oppilaat, opettajat, johtokunta ja vanhempainyhdistys Kruttu.

6f37b4a1-538d-4cfe-ba21-eea0eae818c2
Juontaja Antti Leppilampi.

Päivän aluksi 8. ja 9. luokkien oppilaat kokoontuivat saliin kuulemaan vieraitamme. Tilaisuuden aluksi koulun kuoro esiintyi. Tämän jälkeen yhdeksäsluokkalaiset Viola Sarsila ja Veeti Hautanen kertoivat YriTän-päivästä ja toivottivat tervetulleiksi päivän vieraat, joihin kuuluivat TATista johtaja Liisa Tenhunen-Ruotsalainen ja Yrittävä Suomi ry:n vapaaehtoiset YriTän-kiertueen aktiivit Olli Vuola, Timo Aalto, Mikko Aalto ja Antti Leppilampi sekä Bruce Oreck.

2016-02-10 09.08.33
Kuoro esitti kappaleen Can You Hear Me.

Olli Vuola kiitteli Krunan innostunutta, avointa ja hyvää henkeä. Hän oli otettu päivän järjestelyistä ja esimerkiksi siitä, että vierailijoita varten oli järjestetty oppilasoppaat.

skede

Ensimmäiseksi oppilaille luennoi Timo Aalto, joka saapui saliin näyttävästi skeitaten. SM-skeittaaja Aallon vuonna 2012 perustama tapahtumatoimisto Tapaus järjestää elämyksellisiä tapahtumia esimerkiksi yrityksille. Tapahtumissa asiakkaat pääsevät kokeilemaan esimerkiksi benji-hyppyjä ilman valjaita. Aalto kertoi, kuinka hänestä alun alkujaan tuli yrittäjä sekä siitä, kuinka hänen yrittäjyystarinansa tästä jatkui elämystaikurina luoden asiakkailleen unohtumattomia kokemuksia. Puhe keskittyi siihen, miten yrittäjyydessä vaikeudet on tehty voitettaviksi. Aalto painotti puheessaan epäonnistumisten sietämistä. Hän myös korosti sitä, kuinka tärkeää on intohimo omaan tekemiseen.

7b5facf2-d5c0-4c69-90eb-181f32dad454

Päävieraamme, entinen Yhdysvaltojen Suomen-suurlähettiläs Bruce Oreck matkusti Meksikosta Suomeen vain esiintyäkseen meille. Hän kertoi meille biologian vaikutuksesta ihmisen kykyyn yrittää sanoin: ”Like it or not, we are all defined by our biology.” Hän kertoi meille siitä, miten pelkäämme asioita, joiden pelkääminen on turhaa ja sen, että aivomme hämäävät meitä. Oreckin mukaan toisto tuhoaa luovaa ajattelua, sillä toisto ei tuota uusia tuloksia. Uusien tulosten odottaminen toistamalla samaa on hulluutta ja vain uusilla yrityksillä ja uskaltamisella syntyy uusia tuloksia, jotka voivat johtaa menestykseen.

8870b835-3c9d-46fc-a474-845cdc7b4d94

Viimeisenä Oreck puhui luonnosta, josta suomalaiset voivat hakea inspiraatiota ja luoda yksilöllisiä innovaatioita ja ideoita, joita muut eivät pysty luomaan. Oreckin mukaan tämä on ja oli suomalaisille tärkeä asia, joka on antanut alun monelle suomalaiselle menestystarinalle, kuten Aalto-maljakolle. Esityksen painopiste oli voimakkaasti kokeilemisen pelon ylittämisessä ja pettymyksen hyväksymisessä.

2016-02-10 10.03.33
Bruce Oreck ottaa selfietä Krunan oppilaiden kanssa.

Oppilaat kokivat salitilaisuuden hyvin positiivisena. Puhujia kiiteltiin siitä, että he puhuivat nuoria kiinnostavista asioista selkeästi ja inspiroivasti.

Kaikki 7.-luokkalaiset seurasivat salitilaisuutta Periscopen kautta, koska kaikki koulun oppilaat eivät mahdu kerralla saliin. Periscope on sovellus, jonka avulla voi lähettää livevideota maailmalle kännykän kautta. Periscopen kanssa oli teknisiä ongelmia, mutta tilaisuuden loppupuolella nettiyhteys parani.

2016-02-10 10.24.35

Salitilaisuuden jälkeen oppilaat ideoivat luokissa uusia tapoja oppia eri aineita. Työskentelyssä käytettiin apuna Padlet-seinää sekä Google Classroom -työkalua.

Teksti: Teo Ehrnberg 7C, Alexandre Haratani 7C, Eeli Aakko 8G ja Venla Tihilä 9G

Kuvat: Joni Taskinen 8G ja Katja Korkalainen

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s